Ikkunoiden ja ovien sijoitus

Piirrettyihin pohjakuvaseiniin saadaan lisättyä tarvittavat ikkunat ja ovet. Ikkunoiden ja ovien sijoittamisen periaatteet ovat täysin samanlaiset.

Aloitetaan sijoittaminen ovista.

Toimi näin:

  1. Valitse Arkkitehti-välilehti > Ikkuna/ovi-ryhmä > Määritä.

  2. Ikkunat ja ovet sijoitetaan saman ikkunan avulla. Koska ensin sijoitetaan ovi pohjakuvaan valitse dialogista sijoitettavaksi elementiksi Ovi. Aseta oven ominaisuudet kuvan mukaisiksi:

  3. Osoita aiemmin piirtämämme rakennuksen alimmainen vaakasuuntainen ulkoseinä läheltä vasempaa päätyä.

  4. Ovi tarttuu kiinni seinään ja kuvan origo (eli nollapiste) siirtyy väliaikaisesti seinän nurkkapisteeseen, jotta oven sijoituspaikan osoittaminen tarkasti tulisi helpommaksi. Se, mihin nurkkaan origo asettuu, riippuu siitä mitä nurkkaa lähemmäksi seinää on osoitettu.  Osoita sijoituspiste siten, että ovi tulee tuulikaapin kohdalle esim. osoittamalla hiusristikolla oikealle ja antamalla sijoitusetäisyydeksi nurkkapisteestä 4900 mm.

  5. Ovi sijoittuu paikalleen tehden seinään tarvittavan aukon.

Vinkki: Snapin ja pakotuksen asetuksia muuttamalla osoitus voi helpottua. Tab-painikkeella voidaan vaihtaa ikkunan ja oven sijoituspistettä.

Kaksoisnapautetaan juuri lisättyä ovea, jolloin päästään muokkaamaan sen tietoja. Ruudulle aukeaa kyseisen oven tietoja sisällään pitävä dialogi. Tiedot voi syöttää jo ennen oven sijoittamista edellisessä dialogissa olleella Avaa ikkunan/oven muokkaus-painiketta, mutta joissain tapauksissa on helpompaa ensin sijoittaa ikkunat/ovet pohjakuvaan ja muokata sitten ne lopulliseen muotoonsa.

Toimi näin:

  1. Muokataan oven esitystapaa painamalla Mitta- ja muototiedot -painiketta.

  2. Ruudulle ilmestyy painikkeen painamisen jälkeen dialogi, jossa syötetään oven esitystapa. Syötä oven ominaisuuksiin esim. kuvassa esitetyt tiedot.

Nyt olemme sijoittaneet yhden oven ja valmistelleet oven asetukset halutuiksi.

Lisää kuvaan myös muita ovia vastaavalla tavalla. Harjoituksen mittakuva ikkunoiden ja ovien osalta löytyy tämän harjoituksen lopusta.

Ovien sijoittamisen jälkeen voimme vielä sijoittaa seiniin ikkunoita.

Toimi näin:

  1. Valitse Arkkitehti-välilehti > Ikkuna/ovi-ryhmä > Määritä.

  2. Valitse sijoitettavaksi elementiksi Ikkuna.

  3. Valitse ikkunan tietoihin Tyyppi B ja mitoiksi 1200x1200.

  4. Ikkunan sijoitus tapahtuu aivan samalla tavalla kuin ovien sijoitus. Toiminto pyytää osoittamaan seinän, johon ikkuna sijoitetaan. Sijoitetaan ikkuna samaan seinään, mihin ovi sijoitettiin, eli osoita samaa seinää kuin ovenkin sijoituksessa läheltä vasenta nurkkaa.

  5. Ikkuna tarttuu kiinni seinään ja kuvan origo (eli nollapiste) siirtyy väliaikaisesti seinän nurkkapisteeseen, jotta oven sijoituspaikan osoittaminen tarkasti tulisi helpommaksi. Se, mihin nurkkaan origo asettuu riippuu siitä mitä nurkkaa lähemmäksi seinää on osoitettu.  Osoita sijoituspiste haluamaasi kohtaan.  Osoita ikkunan sijoitussuunta hiusristikolla ja syötä etäisyydeksi 2350 mm.

Ikkuna sijoittuu paikalleen ja tämän jälkeen ikkunan tiedot muokataan kuten ovenkin aikaisemmassa vaiheessa eli kaksoisnapautetaan muokattavaa ikkunaa.

Nyt olemme sijoittaneet yhden ikkunan ja muokanneet sen esitystapaa. Lisää kuvaan myös muita ikkunoita vastaavalla tavalla.

Vinkki: Tutustu myös ikkunoiden ja ovien kopiointiin. Kopiointi on hyödyllistä etenkin silloin kun rakennuksessa on useita samanlaisia ikkunoita tai ovia. Kun yhdelle ikkunalle tai ovelle on asetettu julkisivu yms.  tiedot ja sitä kopioidaan, tulee kopioista kaikilta tiedoiltaan samanlaisia.

Seuraavaksi Pohjakuvasymboliikan sijoitus

Harjoituksessa käytetyt toiminnot